HAIKAILETKO SINÄKIN ENTISIÄ AIKOJA?

7.2.2010 9.32 | Leo Leppänen | Politiikka

Viisitoista vuotta sitten Kokoomuksen kova ydin Arkadianmäellä oli Tupu, Hupu ja Lupu eli Sauli Niinistö, Kari Häkämies ja Anssi Rauramo. Helsingin yössä pojat pelasivat hyvin yhteen, joskus jopa puoli kolmeen!

Mikä, ettei? Triolta löytyi fysiikkaa. Liikenteessä sauhusi puolivallaton rullaluistelija, kovakuntoinen maratoonari ja tarkkakätinen koripalloilija.

Kepussakin oli menneinä vuosikymmeninä äijämäistä särmää - vaikka muille jaettavaksi. Silloin puolueen johtohahmot suhmuroivat, pettivät muitakin kuin naisia, väyrystelivät ja pekkaroivat.

Styylasiko Esko Aho hetken Tanjan kanssa? Se on jäänyt epäselväksi. Ne, jotka ovat asiasta jyvällä, ovat vaienneet. Olisikohan Totti Karpelalla ja Turun puolessa hänen tomeralla äidillään tietoa?

Pääministeriyden alussa Matti Vanhanen yritti lentää kukasta kukkaan. Sitten hän kohtasi Helsingin herrojen kiertokapulan ja tasaantui. Viime aikoina Matin elämä on ollut vain selviytymistä kriisistä toiseen.

Pääministerillemme ilkeämielisten sisäpiirien antamaa uutta kutsumanimeä Marttaa minä en voi hyväksyä. Muutan kantani vasta sitten, jos/kun medialle ilmoitettu jalkaleikkaus osoittautuu sukupuolenvaihto-operaatioksi.

Matti on valehdellut monesti. Hänen puheisiin tällaiselta johtajatesteissä liian rehelliseksi todetulta persoonalta on mennyt usko. Luit oikein. Konsultti suositteli, että silloin tällöin käyttäisin valkoisia valheita eli puhuisin muunneltua totuutta. Tokaisin kallonkutistajatytölle: Perskutarallaa, kiitos neuvosta.

Ei enää edes oppositiota 

Demareilla oli pitkän aikaa puheenjohtajana niin voimakastahtoinen könsikäs, että hän kykeni heittämään median satraapit nurkkaan ja nostamaan poliittiset vastustajat nahkurin orsille.

Mooseksen jälkeen puolueesta tuli politiikan takapenkin taavi. Sen seurauksena Suomesta on puuttunut oppositio, mitä tilannetta ei ole huomioitu edes uudessa perustuslaissa.

Epäonnistuttuaan puheenjohtajana Jutta Urpilainen kutsui hätiin Eero Heinäluoman, joka puolestaan vuosi sitten totesi epäonnistuneensa puheenjohtajana. Don häärii nyt eduskuntaryhmän vetäjänä, Jutan uskottuna ja aisaparina.

SDP:n varapuheenjohtajat ovat lööppisarjaa. Keitä he ovat? No, ainakin joku kaahari Maria Guzenina-Richardson tai sinne päin. Kuulemma erään linnanherran tuleva muija. Ja sitten pettäjäpiispa Ilkka Kantola. Onko muita varapuheenjohtajia? Minä en muista.

Mikä SDP:n Juttaa ja Mariaa oikein vaivaa? Kumpikin on valinnut elämänkumppaniksi pataporvarin! Vanhan liiton aikana tämäkin asia oli toisin.

Muutos on vaalikarjan käsissä 

Stalinistien perinnejärjestö Vihreät ei vastusta enää verisesti ydinvoimaa. Puolueesta on tullut hallituksessa Euroopan oikeistolaisin vihreä puolue.

Kommunistien perinnejärjestöstä Vasemmistoliitosta ei ole kuulunut vuosikausiin mitään. Helsingin lihapadat ovat tehneet tehtävänsä pahimpiinkin änkyröihin.

Nykyinen latteus ja surkeus on seurausta siitä, kun Toivo Sukari ja Kyösti Kakkonen hankkivat Kehittyvien maakuntien Suomi ry:n avulla viime vaaleissa pikkusummilla yli 50 %:n markkinaosuuden parlamentista. Se oli liikemiehiltä - paitsi pirun ovela - erinomaisen tuottoisa sijoitus.

Vaihdetaan vuoden kuluttua koko Arkadianmäen lössi. Miksi? Samasta syystä kuin vauvojen vaipat.

Kommentoi tätä artikkelia

Tämän kysymyksen tarkoituksena on estää koneellinen roskakommentointi.